Nuutajärven lasitehtaan muotoilija 1963-1996. Oiva Toikan puristelasinen Kastehelmisarja ja kiinnipuhallettu Flora-sarja menestyivät hyvin. Vuonna 1975 Pioni -sarja oli myös menestys. Vuonna 1977 markkinoille tuli ensimmäinen vuosikuutio. Nuutajärven ensimmäinen keräilysarja. Vuosikuutioista ja lasiveistoksista on tullutkin suosittuja keräilykohteita.Toikan varhaisin lintu oli sieppo, jota oli valmistettu 1971 kahtena versiona seisovana ja istuvana. Linnuista tuli suosittuja keräilykohteita ja lahjaesineitä. Lintuja on syntynyt useita satoja. Useimmat ovat lajituntomerkiltään tarkkoja mutta joukossa on myös fantasialintuja. Linnut on tehty vuoteen 2013 saakka Nuutajärvellä mutta nyt tuotanto on siirtynyt Iittalaan. Lintuja on myyty 1990-luvun puolivälistä Iittala tuotemerkillä.
Oiva toikka on tehnyt myös paljon uniikkeja taideteoksia. Taidelasi ja lasitaide syntyvät aina spontaaneina kokeiluina. Toikan uniikit taideteokset ovat 1990-luvun aikana tulleet yhä suuremmiksi ja yksilöllisimmiksi esim. Särkyneet unet, Vasemmalta oikealle, Vihreä pullo ja Pilari.
Oiva Toikka on toiminut professorina Tukholmassa taideteollisessa korkeakoulussa.vuosina 1990-1993.
Arvostetun Lunning-palkinnon hän sai vuonna 1970. Pro Finlandia-mitalin vuonna 1980. Professorin arvonimen vuonna 1989. Kaj Franck muotoilupalkinto vuonna 1992. Prins Eugen -mitali vuonna 2001. Oiva Toikka toimi taiteilija professorina vuosina 1993-1998.
Rubiinilintu tuotannossa vuodesta 1994. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti