IITTALA

Iittalan lasitehtaan perusti vuonna 1881 Peter Magnus Abrahamsson. Ennen suomeen tuloaan Abrahamsson ehti työskennellä useissa ruotsalaisissa lasitehtaissa. Hän muutti suomeen ja työskenteli muun muassa Nuutajärven lasitehtaalla. Lähdettyään Nuutajärveltä Abrahamsson perusti uuden lasitehtaan Kalvolaan, Iittalan kylään. Sen jälkeen hän perusti myös Karhulan ja Viialan lasitehtaat. Abrahamsson oli kuitenkin taitamaton hoitamaan talousasioita sekä hankaluutena olivat myös välirikot omistajien kanssa. Iittala menestyikin hänen kaudellaan huonosti. 
Claes Nordstedt aloitti Iittalassa konttoristina 1895 mutta siirtyi jo seuraavana vuonna tehtaan johtajaksi. Hän toimi tehtaan johtajana useaan otteeseen vuosina 1896-1905, 1906-1917 ja 1919-1920. Nordstedilla ja hänen isällään Anders Nordsdedilla oli merkittävä rooli Suomen lasiteollisuuden kehityksessä .Molemmat toimivat johtotehtävissä sekä Iittalassa että Nuutajärvellä. Vuonna 1917 Iittalan lasitehdas myytiin A.Ahlström Osakeyhtiölle, joka jo omisti Karhulan lasitehtaan. Hans Ahlström tuli 1935 Ahlströmin lasiteollisuuden johtoon. Hän pani alulle radionalisoinnit ja uuden työnjaon. Samana vuonna Iittalan Lasitehdas Osakeyhtiö lopetettiin ja yhdistettiin Karhulaan. Muutokset lisäsivät tuotantoa Iittalassa mutta markkinoinnissa käytettiin nimeä Karhula-Iittala.
Iittalan ensimmäinen suunnittelija oli muottimestari Alfred Gustafsson. Ensimmäinen vakituinen palkattu lasisuunnittelija oli Göran Hongell vuodesta 1932 hän toimi Karhulassa. 
Iittalaan palkattiin vuonna 1936 Erkki Vesanto. Hän toimi Iittalan muotoilijana ja piirustuskonttorin johtajana yli 40 vuotta. 
Vuonna 1945 Iittalan lasitehtaan isännöitsijäksi tuli Antero Järvinen. Hänen merkityksensä tehtaan kehitykselle oli ratkaiseva. Vuonna 1946 pidettyjen suunnittelukilpailujen voittajat Tapio Wirkkala ja Kaj Franck saivat vapaat kädet suunnitella erityisesti taidelasia. Göran Hongell ja Erkki Vesanto suunnittelivat sarjatuotantoa. Kaj Franckin siirryttyä Nuutajärven suunnittelijaksi hänen tilalleen tuli Timo Sarpaneva. Vuonna 1956 Sarpaneva suunnitteli Iittalan punaisen i- tuote merkin joka alettiin tuntea suomessa ja ulkomailla Iittalan tuotemerkkinä. 
Tehdasta uudistettiin ja rationalisoitiin voimakkaasti Håkan Söderströmin johtajakaudella vuosina 1914-2000.Samoihin aikoihin alettiin muotoilla myös käyttölasia. Valto Kokko palkattiin 1960- luvun alussa suunnittelemaan valaisimia ja painotuotteita sekä ilmoituksia. Erillinen valaisintehdas perustettiin1971. Valto kokko nimesi sen i-valoksi.Valaisin tuotanto erotettiin Iittalasta vuonna 1985.
Iittala menestyi hyvin aina 1970-luvun öljykriisiin saakka. Tuotannon supistukset ja irtisanomiset jatkuivat aina 1980-luvulle asti. 
Juhani Kivikoski toimi tehtaan johtajana vuosina 1981-1991. Iittala yhdistettiin Nuutajärven lasitehtaan kanssa Iittala-Nuutajärvi Oy:ksi vuonna 1988. Samaan kauppaan kuului myös Humppilan lasitehdas sekä Napapiirinlasi. Uudessa yhtiössä käyttölasin valmistus keskitettiin melkein kokonaan Iittalaan ja taidelasin, värillisen lasin sekä erikoistuotteiden valmistus Nuutajärvelle. Viennissä käytettiin vain Iittalan tuotemerkkiä. 
Hackman Oyj  osti vuonna 1990 Iittala-Nuutajärvi oy:n. Vuonna 1994 Iittalaan keskitettiin erityisesti koneellinen lasinvalmistus. Yritys toimi vuodesta 2003 itsenäisesti nimellä Iittala Oy Ab. Italialaiselle Ali Groupille tehdas siirtyi vuonna 2004. Vuoden 2006 lopussa yritys muutettiin osakeyhtiöksi ja nimeksi tuli Iittala Group Oyj. 
Fiskars Oyj ilmoitti kesäkuussa  2007 tehneensä sopimuksen Iittalan osakekannan ostamisesta ja kauppa toteutui Elokuun lopussa 2007. 




Mariskoolit ja Kivi tuikkulyhdyt 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti